8.3.2018

Työyhteisödraaman kaari

Aristoteleen runousopin mukaisesti luodaan edelleen käsikirjoituksia, jotka pitävät otteessaan ja tuottavat emotionaalista mielihyvää. Vetovoima perustuu dramaturgiaan, jonka avulla jo antiikin tragedia tuotti yleisölle tietynlaisen tunne-elämyksen. Hieman soveltaen ja oikaisten kyse on siitä, miten luodaan ”oikea nautinto”, tunne-elämys. Se koostuu empatiasta draaman päähenkilöitä kohtaan, pelosta, ettei tarina pääty heidän kannaltaan hyvin ja oikeudenmukaisesti sekä helpotuksen tuottavasta katharsiksesta, kun tilanne ratkeaa ymmärrettävällä ja hyväksyttävällä tavalla.  Katsoja voidaan saada jännityksen valtaan esimerkiksi siten, että hän aavistaa draaman henkilöä paremmin, mitä uhkaavaa on tapahtumassa. Kyse on aristoteelisen draaman kaaresta.

Draaman kaari näkyy myös työyhteisön elämässä. Aina on käsiteltävänä erilaisia keskeisiä kysymyksiä, joihin pitäisi löytää hyvät ratkaisut. Tärkeät asiat paljastuvat vähitellen, joskus vahingossakin.  Tiettyä tapahtumaa ollaan juuri pohjustamassa, samanaikaisesti meneillään oleva toinen tilanne katkeaa ennen h-hetkeä ja mukaan tulee jotain ihan muuta. Tapahtuu yllätyksiä, monenlaisia käänteitä ja rönsyileviä sivujuonia.  Kun yksi organisaation tilanne ja tarina saavuttaa huippukohtansa, toinen on jo ratkaistu ja kolmas siirtymässä konfliktin partaalle. Kiinnostus kasvaa valintojen ja päätösten edetessä ja yhdessä jännitetään, millainen loppuratkaisusta tulee. Nopeat leikkaukset aiheesta toiseen pitävät työyhteisön energian korkealla. Ajan mittaan ne voivat myös uuvuttaa.

Taitavasti sovellettu draaman kaari ja dramaturgia saavat työyhteisön nauttimaan onnistumisista, jännittämään tuloksia ja kiinnostumaan siitä, mitä yhdessä saamme aikaan. Tunteet, toiminta ja hyvä tarina liittävät meidät yhteen, ja parhaimmillaan saavat myös tekemään parempaa tulosta.

Tässä on hyvän työyhteisödraaman ydin. Oikea dramaturgia saa nauttimaan onnistumisista, jännittämään tuloksia ja kiinnostumaan siitä, mitä yhdessä saamme aikaan. Tunteet ja toiminta liittävät meidät yhteen, ja parhaimmillaan saavat myös tekemään parempaa tulosta.

Ps. Lue lisää aiheesta kirjastani Organisaatiodramaturgialla toimiva työyhteisö