Tervehtimisen voima

Helsingin Sanomat kirjoitti 27.2.2021 tervehtimisestä ja sen merkityksestä. Kirjoitin samasta aiheesta muutama vuosi sitten syksyllä sen hetkisen keskustelun innoittamana:

Keväällä käytiin eri medioissa vilkasta keskustelua siitä, miten kohtaamme toisemme.  Keskustelu tiivistyi siihen, miten tervehdimme toisiamme. Aihe on sama, josta olen usein keskustellut työyhteisöissä. Aihe tuntuu monesta ensi turhauttavalta, sillä olemmehan kaikki työelämässä hyvin käyttäytyviä ja kohteliaita. Kun kuitenkin jatkaa kysymällä, millainen kulttuuri täällä on tervehtimisen suhteen, alkaa kuva kirkastua.

Ensimmäinen vastaus yleensä on, että totta kai tervehdimme kaikkia. Huomenet sanotaan vastaantulijoille. Tai ainakin tutuille. Tai ainakin vastataan, kunhan toinen tervehtii ensin. Jos ei satu olemaan jotain muuta meneillään samaan aikaan.

Porukkaa alkaa usein jo hieman hymyilyttää, kun huomataan, ettei tervehtiminen ihan niin itsestään selvää olekaan. Kun keskustelu jatkuu, kertoo moni ensin siitä, kuinka kotirapussa osa jättää tervehtimättä ja aamuisin odotetaan samaa bussia kukin omassa rauhassaan. Ja kun tarkemmin pohtii, itse asiassa työpaikallakaan ei välttämättä tervehditä niitä, joita ei tunneta. Lyhytkin juttutuokio yleensä paljastaa, ettei työpaikalla tervehtiminen olekaan niin automaattista, miltä ensin tuntui. Kollegoita tervehditään, muita välttämättä ei.

Ehkä kyse on suomalaisesta tavasta toimia. Olin kurssilla muutama viikko sitten, kun puheeksi tuli kulttuurien väliset erot vieraiden kohtaamisessa. Keskustelu alkoi heti vilkkaana. Toisesta kulttuurista tullut nuori nainen kertoi, että heillä hymyillään vastaan tuleville, vaikka eivät olisikaan tuttuja. Hän oli hämmentynyt meidän tavastamme katsoa sivuun ja pyrkimyksestä vältellä kohtaamista. Erilaisesta kulttuurista tullut nuori nainen pohti, miksi tunnumme karttavan muiden katsetta. Me muut mutisimme jotain kohteliaasta tavasta antaa muiden olla rauhassa, halusta olla häiritsemättä ja haluttomuudesta herättää huomiota.

Keskustelu oli herättävä ja sai myös miettimään omaa ja työyhteisöjen toimintaa. Annammeko itsestämme vieraille kylmän ja epäkohteliaan kuvan? Onko tervehtiminen vain kulttuurisidonnainen tapa, turha fraasi vai onko sillä todellista merkitystä työyhteisön hyvinvoinnin ja tuloksen kannalta? Tervehtiminen ei tietenkään ole työyhteisön toiminnan tärkeimpiä asioita. Vai onko?

Toisen huomaaminen ja ystävällisyys eivät ole vain hyvien tapojen mukaista. Ne ovat tutkitusti keinoja lisätä hyvinvointia ja tuottavuutta työyhteisössä. Tapa kohdella toisia kertoo heidän merkityksestään ja omista arvostuksistamme. Sosiaalisten tilanteiden ytimessä ja hengen luojana on tervehtiminen. Se on merkki toiselle: huomaan sinut, olet tervetullut, olemme vertaisia, tästä on hyvä jatkaa.

Siitä, miten kohtaamme toisemme työyhteisössä, voi päätellä paljon ihmisten välisistä suhteista ja ilmapiiristä. Se paljastaa työyhteisön kovimman ytimen, ihmisten arvostamisen. Samalla se kertoo arvoista, normeista ja kulttuurista. Se tuo esille, kuinka lämpimästi muihin suhtaudutaan, otetaanko kaikki huomioon vai pysytelläänkö tiukasti vain niiden kanssa, jotka ovat jo ennestään läheisiä.  Tervehtimisellä on tässä keskeinen rooli. Se luo ystävällistä ilmapiiriä – olen huomattu, jonkin arvoinen.

Tervehtiminen on hyvien ihmissuhteiden alkulähde ja energian tuottaja. Se lähentää ihmisiä toisiinsa. Tervehtiminen ei vie aikaa, vaadi seurustelua tai oleta ystäväksi. Vaikka tervehtiminen olisi vain kulttuurinen tapa, vaikuttaa se ihmisten välisiin suhteisiin. On vaikeampi olla välinpitämätön sellaisen kohtalosta, joka on edes hyvän päivän tuttu.

Tervehtimällä luodaan hyvää fiilistä ja rakennetaan perusta ihmissuhteille. Tervehtiminen on osa sitä ystävällisyyden kulttuuria, joka innostaa toimimaan yhdessä. Ystävällisyys luo energiaa ja lämmittää. Se vie saman verran aikaa kuin töykeys tai välinpitämättömyys, mutta luo toisenlaisen ilmapiirin ja kantaa pitkälle tulevaisuuteen.

Ystävällisyys ja tervehtiminen eivät vaadi paljon, vain lämpimän katseen, huomaavaiset sanat ja tietyn kiireettömyyden tunnun. Sellainen virkistää mieltä ja luo yhteyden ihmisten välille, vaikka olisi vain opeteltu tapa tai työnantajan edellyttämää. Se tuntuu kuitenkin hyvältä ja juuri minulle tarkoitetulta, vaikka näkee saman kohdistuvan myös muihin. Se ei tee ystäviksi, mutta antaa siihen mahdollisuuden.   

6.10.2017