Tarinoiden totuus 2/4

 Jutut, juorut ja tarinat ovat osa ryhmän kulttuuria. Ne yhdistävät samanhenkisiä ja osoittavat, ketkä kuuluvat meihin ja ketkä ovat niitä muita. Vähän niin kuin nauru. On niitä, jotka nauravat, ja niitä, joille nauretaan. Jos voi päättää, haluaa kuulua naurajiin, ei naurettaviin.

Mutta aina ei voi valita, ja muiden nauraessa yrittää vain jotenkin olla näyttämättä hämmennystään. 

Oikeastaan ymmärsin yhteisten juttujen ja naurun merkityksen kunnolla vasta, kun näin, miten ne yhdistivät silloisen työpaikan sisäpiiriä. Ai mistä tiesin, että kyse oli sisäpiiristä? Juuri siitä, mistä naurun purskahdukset kuuluivat ja ketkä selvästi nauttivat yhdessä olosta. Ja ketkä olivat niitä, jotka pystyivät kertomaan muillekin, mitä uutta oli tulossa ja mitä tärkeää oli tapahtunut. 

Se, mistä puhumme muiden kanssa, on merkittävä valinta. Se kertoo, mikä meitä yhdistää ja kuinka läheisiä olemme toisillemme. Ennen kaikkea puhe antaa vihjeitä siitä, millaisen kuvan itsestään puhuja toivoo antavansa.

Mieleeni tulee heti tuon sisäpiiriksi kuvaamani työpaikan tyypit. Aina johtajan kanssa samaa mieltä oleva. Kaikista epäkohdista joka palaverissa valittava. Kollegoiden toiminnasta johdolle supattava. Se, joka osasi aina ohjata keskustelun metsästykseen, toinen, joka muisti aina kertoa mitä puolison uralla oli tapahtunut.

Mitä, eikö sillä työpaikalla puhuttukaan työasioista? Toki, mutta työpuhe ei vaikuttanut ilmapiiriin yhtä vahvasti kuin se, mistä juteltiin ennen ja jälkeen palaverin, lounaspöydässä ja tilaisuuksien tauoilla. Vapaamuotoiset keskustelut osoittivat selvästi, mikä painoarvo kullakin oli johdon silmissä. Oli niitä, joiden kanssa myös jutusteltiin, ja niitä, joiden kanssa hoidettiin vain työasiat.

Ja sitten oli niitä, joista liikkui paljon erilaisia tarinoita.