Olemme toistemme peilejä

Emme tee työpaikalla ei vain tehdä töitä, sillä yhteistyön sujuminen tekee samalla näkyväksi ihmisten väliset suhteet. Harrastuksissa, ystävien kesken ja läheisten kanssa tapahtuu sama: toiset ovat ikään kuin peili, joka näyttää asemamme ryhmässä ja sen, miten meihin suhtaudutaan. Sillä on suora yhteys tunteisiin, viihtymiseen, aikaansaamiseen ja elämän laatuun yleisestikin.

Olin kerran mukana työryhmässä, jonka vetäjä oli avoimen tyytymätön kaikkeen. Kun hänellä lisäksi oli tapana aloittaa puheenvuoro huokailemalla, lisäsi se entisestään kalseaa tunnelmaa. Ei ihme, että ideointi ja osallistuminen jäivät vähäisiksi – ja se taas sai vetäjän ärsyyntymään vielä enemmän. Tulokset jäivät vähäisiksi, eikä ilmapiiri ainakaan helpottanut luottamuksen syntymistä ihmisten välille.

Sillä luottamuksessa ei ole niinkään kyse asioista kuin suhteista. Asiat saattavat sujua vielä jonkin aikaa ihan hyvin, vaikka luottamus on jo alkanut rapautua.

Heikkeneminen voi alkaa huonosta ilmapiiristä mutta yhtä hyvin myös arkisista unohduksista. Vastaaminen viivästyy, keskustelut muuttuvat kiireen takia lyhytsanaisiksi tai aikaa ei enää meinaa löytyä tapaamiselle. Puhumattakaan siitä, jos tuntee tulleensa ohitetuksi tai jäävänsä vaille vastakaikua.

Ehkä tärkein merkki luottamuspulan lähestymisestä on tunne siitä, että pitää koko ajan varoa ja tunnustella, mitä on meneillään.

Silloin ei oikein uskalla ottaa kantaa tai ehdottaa ja alkaa tarkkailla ihan uudella tavalla ilmeitä ja lukea rivien välejä. Tarkoittiko puhuja nyt oikeasti tuota? Onko siinä sittenkin jotain takana? Kannattaisiko nyt olla aktiivinen vai pyrkiä olemaan niin huomaamaton, ettei vain kiinnitä itseensä turhaa huomiota? Jos suhteet ovat tukkoiset, valinta on usein syrjään vetäytyminen.

Ja sillä taas on vaikutuksensa paitsi ilmapiiriin myös tuloksiin.