Mitä ajattelet?

Kun tapaat uuden ihmisen, ajatteletko, että hän on todennäköisemmin aikaansaava kuin hidas jahkailija? Tai oletatko esimerkiksi, että muut ovat luonnostaan auttavaisia, eivät suinkaan kaikkea ylimääräistä työtä vieroksuvia? Se, mitä yleisesti ottaen ajattelet ihmisistä ja heidän toiminnastaan, kertoo ihmiskäsityksestäsi. Mutta se kuvaa myös sitä, kuinka herkästi tai nihkeästi annat luottamukselle tilaa. Jotkut tutkailevat ensin ja katsovat sitten, osoittautuuko toinen luottamuksen arvoiseksi. Toisten mielestä luottamus on lähtökohta, ja elämä osoittaa, pitääkö sittenkin arvioida tilanne toisin. Osa meistä luottaa kaikkiin, osa taas epäilee jokaista.

Miksi omasta ihmiskäsityksestään kannattaa olla tietoinen? Se on yksi tapa arvottaa ja luokitella muita. Kaikki hyvin, jos suhtaudut muihin arvostavasti, mutta jos pidät heitä kovin erilaisina kuin itseäsi, saattaa yhteistyö takkuilla.

Jos esimerkiksi näkee itsensä hyvin itseohjautuvana mutta olettaa, että muita pitää jatkuvasti ohjeistaa ja muistuttaa, voi tulos olla huono, jos porukkaan on sattunut juuri samanlaisia itsenäisyyttä ja vastuuta janoavia tyyppejä kuin mitä itse on. Hyvän yhteistyön sijaan energia menee keskinäiseen nokitteluun ja toisten osaamisen epäilemiseen. Tunnelma alkaa muistuttaa taistelukenttää, eikä sellaisessa kukaan halua olla mukana.

Monet yhteistyön ongelmat syntyvätkin siitä, että oletamme toisistamme seikkoja, jotka eivät pidä paikkaansa.

Luulen, että meillä kaikilla on kokemuksia siitä, kuinka hankalaa on saada yhteistyö sujumaan, jos odotukset eivät kohtaa, jokainen haluaa vain toteuttaa oman tahtonsa, joku dominoi tai pomottaa tai mukana olevia ei kohdella tasavertaisesti.

Se näkyy paitsi tavassa toimia ja suhtautumisessa myös siinä, miten puhumme toisillemme. Äänensävystä ja painotuksista vieläkin enemmän kuin sanoista.