Joukkoon kuulumisen lumo 1/4

Kukapa ei haluaisi tutustua ihmisiin, jotka ovat kiehtovia esimerkkejä siitä, mihin itsekin pyrkii. Olla mukana siellä, missä on kiinnostavia tyyppejä ja kivaa tekemistä. Tai tuntea kuuluvansa ryhmään, joka ottaa lämpimästi ja liikoja kyseenalaistamatta vastaan, ja tahtoo pitää sinut mukana.

Muistan heti monta tilannetta, jossa nimenomaan mielenkiintoiset ihmiset innostivat mukaan.

Opiskelukaverit, joiden rento elämäntyyli viehätti. Tekstiilityön taitajat, joiden värisilmän ja tekniset taidot halusin oppia. Juoksijat, joiden elämäntapa oli inspiroiva. Johtajat, joiden asenne ja vuorovaikutustaidot olivat kohdallaan. Työkaverit, jotta auttoivat ymmärtämään toimialan logiikan. Moni satunnainen tapaaminen ja keskustelu, joka herätti ajatuksen jostain uudesta ja kokeilemisen arvoisesta.

Joskus ryhmästä tulee kuin paras ystävä, jolla on aina aikaa ja joka ymmärtää. Samalla voi nauttia toisten seurasta ja jakaa iloja ja huolia. Ja parhaimmillaan on itsekin se, jonka läsnäolo tuntuu tärkeältä ja jota kaivataan. Silloin oma sosiaalinen maailma on kohdallaan.

Aina ei kuitenkaan suju. Jokainen on joskus ollut porukassa, josta ei löydä hengenheimolaisia tai jonka tavat tai puheenaiheet tuntuvat vierailta. Juuri niin kävi alussa kuvaamassani yhdistyksen kokouksessa, jossa vetäjän koko olemus viesti vastentahtoisuutta. Harva haluaa samastua sellaiseen. Mutta mitä silloin voi tehdä?

Joku ei välitä muiden mielipiteistä, vaan toimii kuten itse parhaaksi näkee. Toinen irrottautuu joukosta, koska se ei vastannutkaan odotuksia. Kolmannen valinta on vastustaa jatkuvasti kaikkea. Ja moni yrittää tehdä ryhmästä mieleisensä, yleensä huonolla lopputuloksella, sillä suurin osa seuraa johtajaa, kuten tutussa leikissä.

Oma ratkaisuni oli yhdistelmä tuota kaikkea. Nostin esille tärkeinä pitämiäni asioita, vaikka vastaanotto ei ollut kovin lämmin. Yritin houkutella muut mukaan keskusteluun, mutta tulos ei ollut kovin vakuuttava. Irtauduin hetkeksi porukasta, mutta palasin kuitenkin kiinnostavan tavoitteen takia.

Muutokseen vaaditaan, että riittävän moni alkaa ajatella ja toimia toisin kuin ennen. Joskus toimintatavat eivät muutu, ennen kuin ihmiset vaihtuvat.  

Sisäinen skeptikkoni sanoo, että ainakin tuossa joukossa uudistumista saa odotella.

Mikä kuitenkin vetää mukaan toimintaan, vaikka porukka ei olisi ihan mieleinen? Usein mahdollisuus olla mukana sellaisessa, joka ei ilman ryhmää onnistuisi. Lisäksi siellä voi saada tietoa ja suhteita, jotka voivat avata uutta. Siinä on jo monta syytä, miksi seura houkuttaa. Mutta mistä syntyy joukkovoima, joka saa noudattamaan ryhmän tahtoa ja unohtamaan omansa?