Hyvää emme huomaa

Hyvää emme huomaa, mutta pahaan reagoimme heti. Lause on Marketta Rentolan kirjassa Vaikuta mediassa (2010). Hän puhuu mediasta ja uutisoinnista, mutta ilmiö on helppo tunnistaa myös työyhteisöissä.

Oletko törmännyt tällaiseen? Aiemmin kaikkeen heti kärkkäästi kantaa ottanut kollega on rauhoittunut ja antaa muille tilaa, mutta saa edelleen palautetta kuuntelun puutteesta. Kaikki juorut mielellään eteenpäin välittänyt tiimiläinen on kyllästynyt supinaan eikä jatka enää puheita, mutta saa vielä kuukausienkin kuluttua juoruilijan leiman. Ennen paljon kokouksissa istunut esimies kiinnittää erityistä huomiota siihen, että on riittävästi läsnä, mutta edelleen kommentoidaan, ettei hän ole koskaan paikalla. Miksi hyvään muutokseen ei kiinnitetä huomiota?

Muutama näkökulma nousee heti esille. Voisiko kyse olla tunteiden houkutuksesta, tottumuksen voimasta tai ryhmän vaikutuksesta?

Kun joku asia herättää tunteita, koskettaa se enemmän kuin pelkkä tieto. Kiinnostumme usein enemmän siitä, mikä menee pieleen kuin siitä, mikä sujuu hyvin. Epäkohdiksi koetut asiat ovat hieman kuin tragedioista kertovat uutiset tai kauhistelua herättävät juorut. Ne kiinnostavat, koskettavat ja keskusteluttavat. Se on inhimillistä, sillä perustunteiksi nimetään usein ilo, viha, suru ja pelko. Usein listaa jatketaan tunteilla inho ja hämmästys. Aika mollivoittoista. Näyttäisi siltä, että se, mikä herättää erityisesti perustunteita, saa meidät reagoimaan.

Olemme usein myös niin tottuneita (ja joskus jopa riippuvaisia) vallitsevasta olotilasta, että muutosta esimerkiksi työyhteisön toiminnassa ei huomata. Tottumus on toinen luonto, sananlaskunkin mukaan. Vaikka nykytilanne olisi epämieluisa, se on tuttu ja turvallinen. Itsensä irti tempaiseminen vaatisi erityistä ponnistelua. Ja jotta oma toiminta tuntuisi itsellekin perustellulta, on edullista nähdä tilanne kuten ennen. Näemme usein sen, mihin olemme tottuneet ja mitä haluamme nähdä.

Joskus kyse voi olla siitä, että haluamme kuulua osaksi itsellemme tärkeää ryhmää, emmekä siksi halua poiketa porukan kannasta. Ryhmän mielipide vaikuttaa omaan ajatteluumme, haluaa sen tunnustaa tai ei. Haluamme usein päästä suosioon tai ainakin välttää negatiiviset kommentit myöntymällä hiljaisesti tai äänekkäästi enemmistön kantaan. Silloin ryhmäpaine voi vaikuttaa myrskytuulen tavoin ja tuoda mukanaan imun ajatella ja toimia niiden arvojen mukaan, joita kaverit edustavat.

Iisalmelainen kirjailija Jyri Paretskoi antaa vielä yhden näkökulman hyvän näkemisen vaikeuteen kolumnissaan Iisalmen sanomissa 19.5.2016: ”Aina jokin on huonosti, mutta ei koskaan kaikki. Murheisiin, ongelmiin ja vastoinkäymisiin on helppo hukkua, pieniinkin, mutta hyviä asioita, suuriakin, on joskus vaikea havaita. … Usein vain olemme liian lähellä nähdäksemme, liian tottuneita ymmärtääksemme ja liian itsekeskeisiä havahtuaksemme.”

Ehkäpä tarvitsemme työyhteisöissäkin niitä, jotka lempeästi ohjaisivat porukan huomaamaan että muutosta on tapahtunut. Esimiehellä on tässä oma roolinsa, mutta vertaisilla on usein suurempi vaikutus. Vaan kuka rohkenee olla se, joka ensimmäisenä herättää muut huomaamaan jonkun positiivisen muutoksen ennen niin negatiiviseksi koetussa kollegassa?