”Eikö me voitaisi olla ihmisiksi töissäkin?”

”Eikö me voitaisi olla ihmisiksi töissäkin?” oli ystäväni esittämä kysymys, joka oli alkusysäys sille, että halusin syventyä siihen, mitä ihmisten välillä oikein tapahtuu. Jatkoimme myöhemmin keskustelua sillä, onko oikein kirjoittaa vain yhteisen elämän nurjista puolista. Pitäisikö kertoa enemmän siitä, millaista on, kun kaikki sujuu, ihmiset ovat ihania ja onnistutaan yhdessä vielä paremmin kuin yksin?

Sekin kysymys hiljensi hetkeksi. Sitten mietimme, mistä ihmisten kanssa yleensä puhutaan. Ilosta ja onnesta totta kai, mutta niiden syitä ja seurauksia ei juurikaan pohdita, niistä vain nautitaan. Sen sijaan tarkasti ruoditaan sitä, mikä mättää, miksi joku käyttäytyi niin kuin käyttäytyi ja mitä kannattaisi tehdä. Olemme loputtoman kiinnostuneita toisistamme, onneksi.

Yhteisön elämän kääntöpuolen tutkiminen auttaa kirkastamaan omat toiveet mutta myös sen, mitä voitaisiin tehdä yhdessä toisin. Samalla se antaa tilaa astua pari askelta lähemmäksi ja tutustua paremmin muiden todellisuuteen. Kuten toinen ystäväni sanoi: ”Helpotti, kun ymmärsin, että jokaisella on oma kuplansa. Ei tarvitse kuin kurkata sinne sisälle, niin näkee ettei se ole sen huonompi tai parempi kuin muiden kupla, se on vain erilainen.”

Kurkistus yhteisön elämään avaa silmät, herkistää kuulon ja parantaa otetta omaan elämään. Se auttaa ymmärtämään, miten minusta tulee me, ja mitä siitä voi parhaimmillaan ja pahimmillaan seurata.

Katso vain tarkemmin ympärillesi seuraavan kerran, kun olette yhdessä.