Takana vai edessä?

Juttelin läheisen tutun kanssa siitä, mikä innostaa työelämässä. Lista kuulostaa tutulta. Kiinnostavat ja haastavat tehtävät, joissa oma osaaminen lisääntyy. Erinomaiset esimiehet, joilta oppii johtamisen lisäksi organisaatiossa toimintaa laajemminkin. Hyvät kollegat ja asiakkaat, joiden toiminnasta ammentaa jotain omiinkin työtapoihin. Tutkimustenkin mukaan työkaverit ovat tärkeimpien joukossa, kun mietitään mistä motivaatio, innostus ja hyvinvointi työpaikalla syntyvät.

Kuin huomaamatta keskustelu siirtyi siihen, mikä saa aikaan pettymyksiä työelämässä. Tietenkin pienet mokat ja isommat epäonnistumiset. Mutta yksi pahimmista tuskista hänen mukaansa on se, kun tuntuu siltä ettei voi luottaa niihin, joiden kanssa tekee töitä. Kun yhdessä jutellessa ollaan samaa mieltä mutta kanta muuttuu kun seura vaihtuu.  Kun luulee asioiden sujuvan mutta nimettömät voimat tekevätkin myyräntyötä. Tai kun luodaan vaikutelma että yhteistyö sujuu, mutta takana annetaankin muille erilaista viestiä.  Edessä innostusta, takana henkistä läimimistä.

Näitä kokemuksia on valitettavan monella ainakin pienessä mittakaavassa. Voiko tähän vaikuttaa millään tavoin? Kun muiden toimintaan on vielä hankalampaa vaikuttaa kuin omaansa, on yksi vaihtoehto tarkistaa miten itse toimii.

Puhuuko samaa edessä ja takana? Muuttuuko suhtautuminen ja tapa kohdella muita sen mukaan keitä tapaa? Kun joku kysyy kokemuksia yhteistyöstä tai palautetta itselleen, sanooko hymyillen että sujuu hyvin mutta irvistää selän takana ja kertoo muille ihan jotain muuta?

Kun oma viestintä on yhdenmukaista seurasta riippumatta, antaa muillekin mahdollisuuden onnistua. Kun kertoo edessä saman kuin takana antaa toiselle mahdollisuuden muuttaa toimintaansa. Hyvässä tilanteessa joku voi myös saada vahvistusta omille hyville toimintatavoille. Takana puhuminen luo epäluottamusta, edessä ja yhdessä puhuminen luottamusta.