Ryhtymisrajoitteisuus – toimijuuden toinen puoli

Kirjoitin jokin aika sitten toimijuudesta eli tahdosta saada aikaan ja halusta muuttaa maailmaa. Vaikka onnistuminen ja aikaan saaminen kasvattavat ammatillista itsetuntoa ja lisäävät meille kaikille tärkeää hallinnan tunnetta ja sitä kautta henkistä hyvinvointia, joskus ei pääse edes tekemisen alkuun.

Toimijuuden pahimpia esteitä on ryhtymisrajoitteisuus (sivusin sitä syyskuussa kun kirjoitin viivyttelyn lumosta). Kyse on siitä, ettei pääse alkuinnostusta pidemmälle. Hyvistä suunnitelmista huolimatta ei pääse työn alkuun (suunnitelmista ei ryhtymisrajoitteisella yleensä ole puutetta). Siirtää ja siirtää, ja korkeintaan tekee jotain näennäistä. Tai syventyy surffailemaan netissä, tuijottamaan suosikkisarjaa tai juttelemaan kavereiden kanssa.

Aina ei edes omatunto paina. Jokaisella meistä on omat tekosyynsä, joilla oikeuttaa tekemättömyytensä: ei oikein motivoi, ei ole riittävästi aikaa keskittyä, on jotain muuta tärkeämpää. Usein myös selittelee itselleen, että kun saa työvaihteen päälle, saa kyllä projektin tehtyä hetkessä. Ehkä, mutta valtavalla vauhdilla voi olla kääntöpuolensa: ylenpalttinen nopeuttaminen huonontaa usein laatua.

Jos ryhtymisrajoitteisuus iskee liian usein, tarvitaan vastalääkettä. Kannattaa kokeilla esimerkiksi keinoja, joita suositellaan mm. opiskelijoille työhön tarttumiseksi ja sen jouduttamiseksi:

• Arvioi heti työn saadessasi kuinka paljon se vie aikaa
• Lisää siihen pieni vara yllättävien tilanteiden varalta
• Tunnista mitä sinulta odotetaan. Oletko tekemässä 120% suoritusta vaikka 85% riittäisi?
• Mieti uudelleen oman kunnianhimosi tasoa: mikä on riittävä panostus, vaikuttaako se alkuperäiseen ajankäytön arvioon?
• Aikatauluta tekeminen kalenteriin realistisesti
• Tee työ paloissa – laatu usein paranee kun ehdit palata työhön ja viimeistellä

Ennen kaikkea: mieti miten nauttisit työstä eniten ja aloita saman tien. Joskus pelkkä tietoisuus edessä olevasta rupeamasta väsyttää. Kun aloitat, ryhtymisrajoitteisuus on jo osin voitettu.