Erilaisia tyylejä: vihaiset 3/3

Muistan hyvin ensimmäisen avoimesti tyytymättömän henkilön, jonka kohtasin. Silloin kriittisyyttä pidettiin ammattilaisen merkkinä ja hyvänä tapana osoittaa valmennettavalle, että parantamisen varaa on. Niin kuin urheilussa tietenkin koko ajan onkin, kun suorituksia yritetään tasosta riippumatta kehittää. Vasta jälkikäteen tajusin, kuinka suuri ero valmentajien toimintatavoissa voi olla. Alituisesti kritisoiva lisäsi epävarmuutta ja pelkoa epäonnistumisesta. Sen sijaan lämpimästi suhtautuvia ei tarvinnut pelätä, joten rohkeni yrittää sellaistakin, jonka onnistumisesta ei ollut heti takeita. 

Kokemus sai pohtimaan, että asenne ja vuorovaikutustaidot ovat yhtä olennainen osa ammattitaitoa kuin asioiden osaaminenkin. Säälimätön arvostelu ei kerro ammattilaisesta, joka ei tyydy kuin parhaaseen, vaan ihmisestä, jonka tyyli karkottaa ja tekee yhteistyön ja kehittymisen vaikeaksi.

Jostain syystä kunnianhimoa ja tavoitteellisuutta ei useinkaan liitetä mukaviin ja lempeisiin tyyppeihin. Sen sijaan ne, jotka ovat äänekkäitä, kriittisiä eivätkä kovinkaan herkkiä muiden reaktioille, saavat usein eteenpäin pyrkivän ja osaavan leiman. Ikään kuin huomaavaisuus ja tahto pärjätä eivät voisi asua samassa ihmisessä.

Siinä valmentajassa eivät asuneetkaan, ainakaan juuri tuolloin. Onneksi usein on myös toisin.

Vihaa täynnä olevan elämä ei kuitenkaan ole herkkua, sillä taukoamaton tyytymättömyys ja kyltymätön halu oikaista ja näpäytellä vie voimia. Asenne myös vähentää myötätuntoa ja tekee mahdottomaksi antaa mistään positiivista palautetta.

Ei ihme, sillä syytähän siihen ei hänellä näytä olevan. Kuinka rasittavaa onkaan elää kelvottomien keskellä!

Mutta on toki terveellistäkin suuttumusta. Sellaista, joka auttaa irtautumaan turhasta painolastista ja jättämään yhteisöt, joissa yhteistyö on jatkuvaa takkuamista. Tai sellaista, joka saa nauramaan yhdessä vapauttavaa naurua silloin, kun ihmisten nurjat puolet korostuvat liikaa. Yhteinen ymmärtävä nauru voi katkaista negatiivisuuden ja antaa tilaa toisenlaisille tunteille ja vuorovaikutukselle.

Silloin voi nauraa myös itselleen, eikä vain olla vihainen muille. 

Viha tekee maailmasta mustavalkoisen.