Minäkö asenteellinen? 1/2

Tehdään pieni ajatusleikki.

Pidätkö itseäsi vastuullisena, itsenäisenä ja kehittymiskykyisenä?  Kohtelet toisia aina hyvin, myös silloin, kun olet vihainen, pettynyt tai turhautunut. Toimit reilusti ja osoitat luottamusta, sillä tiedät, että muut tekevät parhaansa. Autat muita, tiedät saavasi heiltä tukea, ja yhteistyö sujuu kivoissa tunnelmissa. Työpaikalla esihenkilökin tuntuu pääosin hyvältä tyypiltä, jolta voi myös oppia, ja sama fiilis on usein silloin, kun tapaat kollegoita. Tunnet saavasi tapaamisista energiaa ja uusia näkökulmia.

Todennäköisesti kuvaisit itseäsi suunnilleen noin, jos sitä kysyttäisiin vaikkapa työhaastattelussa. Tai ainakin sisimmässäsi pyrit siihen. Todellisuudessa myös toimit usein noin. Toisinaan tavoitat kuitenkin itsesi ajattelemasta esimerkiksi näin:

”Se ei kyllä ikinä ota mistään vastuuta. Kiinnostaakohan sitä edes mikään? Puhuu vaan selän takana, vaikka olisi oikea sanomisen paikka, ja kiukuttelee muille, jos hommat ei mene sen tahdon mukaan. Tai näyttää avoimen tylsistyneeltä, jos puhe ei miellytä. Muiden tekemisiä se arvostelee. Ihme tyyppi.”

Vaikka kuvaus voi tuntua kärjistyneeltä, moni ajattelee joskus tuon kaltaisesti. Ja jokainen meistä on yhtä usein vastaavien ajatusten kohteena. Satunnaiset ikävät ajatukset eivät haittaa, mutta jos ne ovat yleisiä, se ei voi olla näkymättä. Sisäinen kompassimme kertoo nopeasti, mistä suunnasta tuulee.

Se, miten pohjimmiltasi koet toiset, kuuluu puheessasi ja näkyy teoissasi, vaikka kuinka yrittäisit peitellä. Samalla paljastuu mitä ajattelet itsestäsi suhteessa muihin. Kerron esimerkin.

Olin samana syksynä kahdella eri kurssilla, joiden sisällöissä oli paljon samaa. Se, missä ne sen sijaan erosivat lähes täysin toisistaan, oli opettajien toiminta. 

Toinen opettaja oli lämmin ja huomioiva, toinen keskittyi omaan puheeseensa. Toinen halusi jakaa osaamistaan muille, toinen tuoda esille oman kokemuksensa. Toinen tuntui vilpittömältä ja innostuneelta yhteisestä ajasta, toinen taas kertoi, kuinka kiinnostavia keskusteluita oli käyty muualla. Toinen oli kiinnostunut muiden ajatuksista, toinen muisti aina korostaa, keiden julkisuudesta tuttujen kanssa hän on tehnyt yhteistyötä. Toinen …

Taisit jo tajuta, mitä tarkoitan. Toisen ryhmän tunnelma oli rento ja keskustelu vilkasta, toisessa kommentit olivat hyvin varovaisia. Ja mikä tärkeintä, toisessa ryhmässä jokainen tuntui oppivan paljon myös muilta kurssilaisilta, toisessa henki oli aavistuksen kilpaileva.

En voinut olla ajattelematta, että opettajilla oli hyvin erilainen ihmiskäsitys. Toinen tuntui arvostavan jokaista, toinen vain itseään.

Asenne vaikuttaa myös siihen, mitä havaitset ja mitä siitä päättelet. On vaikea, ellei suorastaan mahdotonta, huomata sellaista, mitä ei pidä mahdollisena. Jos joku näyttää mielestäsi laiskalta, ylimieliseltä tai hyökkäävältä, et todennäköisesti kiinnitä huomiota siihen, että joissain tilanteissa hän onkin aikaansaava tai ystävällinen. Tai jos koet jonkun vaikkapa itsekeskeiseksi ja jyrääväksi, et pane merkille, jos hän toimii joskus toisin.

Ei, en tarkoita, että kaikki tilanteet pitäisi aina nähdä ruusunpunaisten lasien läpi. Tarkoitan vain, että kaikissa meissä on monia eri puolia.

Sitä paitsi se, miten kohtelet muita, heijastuu siihen, miten he suhtautuvat sinuun. Ryhmä toimii samalla myös peilinä: se, minkä kuvan saat omasta asemastasi, vaikuttaa suoraan omaan käyttäytymiseesi. Vahvistat annetun roolin tai yrität pyristellä siitä eroon.  Joskus molempia, jopa yhtä aikaa.