Näyttämöllisyys ja esittämisen voima 4/5

Mitä tarkemmin säädelty sosiaalinen tilanne on, sitä näyttämöllisempi siitä tulee. Ajattele esimerkiksi virallisia tapaamisia, juhlia tai pitkät perinteet omaavia tilaisuuksia. Ne etenevät tietyn kaavan mukaan ja muistuttavat enemmän käsikirjoitettua ja tiukasti roolitettua näytelmää kuin vapaata kanssakäymistä. Mutta sama ilmiö on tuttu arkielämässäkin. Protokollan sijasta meitä tosin ohjaavat aiemmat kokemukset siitä, miten tietyissä tilanteissa kannattaisi toimia. Käyttäytyminen vakiintuu hyvin nopeasti. Jotkut dominoivat, toiset pysyttelevät syrjässä tai vaikuttavat taustalla, jotkut mukautuvat aina kameleontin lailla tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Ja jotkut käyttävät kovempia keinoja saadakseen haluamansa.

Muistan esimerkiksi ihmisen, joka sai työpaikalla tahtonsa läpi siksi, että alkoi aina räyhätä, jos asiat eivät menneet hänen haluamallaan tavalla. Toinen taas heittäytyi marttyyriksi, jos hänen toiveitaan ei noudatettu, ja kolmas puhui, puhui ja puhui, kunnes sai tahtomansa. Muut valitsivat helpoimman tien, ja antoivat hankalan maineessa olevalle sen, minkä hän halusi. Oliko myöntyminen viisasta, on sitten toinen juttu, mutta käyttäytymisellä painostaminen oli näille tyypeille toimiva keino saada haluamansa. Muut joutuivat sopeutumaan eikä menettely suinkaan parantunut ilmapiiriä, mutta silti sekä kollegat että johto valitsi yleensä tavan, jolla vältti avoimet konfliktit.

Käytävillä tilanteesta kyllä puhuttiin. Tiimi toivoi johdon puuttuvan asiaan, johto taas uskoi vertaisten palautteen olevan paras ratkaisu. Kukaan ei vain rohjennut toimia toisin. Mutta sekin oli osa vuorovaikutuksen näyttämöllisyyttä. Oli se, mitä tapahtui julkisesti, ja sitten se, mitä puhuttiin selän takana. Julkisella näyttämöllä katsoimme vaivaantuneesti syrjään, kulissien takana sen sijaan olimme valmiita tekemään vallankumouksen.

Sitä ei vain koskaan tapahtunut. Jatkoimme elämistä kahdessa erilaisessa todellisuudessa.