Epäluottamuksesta puhutaan harvoin suoraan

Muutokset saattavat herättää uinuvan epäluottamuksen ja tehdä olosta epäilevän, tarkkailevan ja raskaan. Se heikentää halua tarjota ideoita, apua ja käyttää kokemustaan yhteisön hyväksi.

Epäluottamuksen voikin aistia, mutta siitä puhutaan harvoin suoraan. Sen sijaan saatetaan puhua tiedonkulun ongelmista, henkilökemioista, vastuuhenkilöiden käyttäytymisestä eri tilanteissa ja työhön liittyvistä odotuksista ja vaatimuksista. Mutta jos tilanteesta puhutaan vain epäsuoraan, viitteellisesti ja antaen ymmärtää, on sitä vaikea lähteä korjaamaan, sillä silloin varsinkaan epäluottamuksen kohteelle ei synny oikeaa kuvaa tilanteesta.

Ja jos tieto ja ymmärrys asioiden todellisesta tilasta jää puutteelliseksi, jäävät korjaavat teotkin vajavaisiksi tai tekemättä.

Luottamuksen määrä tuntuukin arkikokemuksen perusteella olevan suorassa suhteessa asioista puhumiseen. Jos keskusteluyhteys säilyy vaikeissakin tilanteissa, on luottamuksella säilyä hengissä. Jos sen sijaan keskustelua vältellään ja tietoa aletaan pantata, alkaa epäluottamus etäännyttää ihmisiä toisistaan.

Mistä sitten huomaa, että epäluottamus on saanut sijaa, vaikka sitä ei otettaisi puheeksi? Monesta pienestä merkistä. Ihmiset alkavat karttaa yhdessäoloa ja ajaa omia etujaan. Unohtelu ja huolimattomuus lisääntyy, eikä haluta enää nähdä vaivaa yhteisten asioiden eteen, kunnes lopulta tulee piste, jossa yhteistyö on olematonta tai vain muodollista.

Silloin luottamus on jo kaukana.