Johtajan erityinen rooli

Johtajan tehtäväksi on osoitettu monenlaista. Pitää tehdä tulosta, saada muut loistamaan ja ratkaista ongelmia. On oltava läsnä, palveltava ja toimittava organisaationsa kasvoina ja esimerkkinä. Hyvä johtaja kyselee, kuuntelee ja kannustaa, luo hyvää fiilistä ja siinä ohessa varmistaa tavoitteiden muuttumisen tuloksiksi. Johtajuuden sanotaan olevan rooli, johon kasvetaan tai tehtävä, jonka voi tietoisesti opetella. Listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin, sillä määritelmiä johtajan tehtävälle on miltei yhtä monta kuin organisaatiossa on jäseniä.

Joku on myös tiivistänyt, että johtajan tehtävää on johtaa. Kiinnostava pelkistys, joka itse asiassa kirkastaa olennaisen. Jokaisella meistä asemasta riippumatta on perustehtävä, jonka mukaan toimia työelämässä. Joskus tätä perustehtävää kuvataan liikanimellä, joka kertoo siitä, miten muut näkevät toisen roolin.

Johtajaa voidaan kutsua monitaituriksi, pelastajaksi, pomoksi, komentajaksi, isännäksi, rouvaksi tai heimopäälliköksi. Joku on myös kuullut olevansa patruuna, guru tai piiskuri. Annetut liikanimet kuvaavat usein enemmän nimeäjää kuin kohdetta, mutta niissä on myös totuuden siemen.

Tunnetun johtajuustutkijan Manfred Kets de Vriesin sanoja lainatakseni: tarvitsemme jonkun, jota voi palvoa tai syyttää.

Se rooli lankeaa lähes luonnostaan yhteisön toiminnasta vastaavalle. Tiimin esimiehelle, organisaation johtajalle, järjestön tai yhdistyksen puheenjohtajalle. Johtajan erityisasema hierarkiassa tuo mukanaan sekä mahdollisuuden käyttää valtaa että nostaa pintaan inhimillisen taipumuksemme toimia auktoriteetiksi koetun tahdon mukaisesti, tunnistamme sen tai emme.

Valta-aseman vaikutuksesta johtajan ja yhteisön toimintaan voisi puhua paljonkin, mutta syvennytään tällä kertaa auktoriteettiuskoomme ja siihen, miten se kärjistää odotuksemme. Se, mitä vaadimme johtajan asemassa olevalta, on usein ylimitoitettua. Pitäisi toteuttaa yhteisön unelmat ja samalla ratkaista kaikki se, missä edeltäjät eivät ole onnistuneet.

Johtajan menestys synnyttää vielä suurempia toiveita jatkosta. Epäonnistumiset taas johtavat turhautumiseen siitä, etteivät toiveet ole toteutuneet. Riippuvainen odotus toisen kyvystä tehdä yksin se, mihin vaaditaan koko yhteisön voima, saa muut joskus unohtamaan oman roolinsa työyhteisön näyttämöllä. Jos yhteisö jättää johtajan yksin, eivät yhteiset tavoitteet toteudu. Kuten jo kansansadut ovat näyttäneet, sankarikaan ei pärjää ilman muiden tukea.

Johtajan yksi rooli onkin olla verkostonsa keskipisteenä ja toiminnan ytimessä. Se antaa mahdollisuuden vaikuttaa mutta tekee roolista myös tilanteiden ja suhteiden solmukohdan. Parhaimmillaan johtaja ottaa kaikki mukaan toteuttamaan yhteistä tavoitetta. Pahimmillaan hän toimii yhteistyön tulppana.

Vaikka johtajan työn sanotaan olevan yksinäistä, ei arkipäivä siltä näytä. Päivässä ei ole montaa yksinäistä hetkeä. Erilaiset tilanteet seuraavat toisiaan lähes tauotta ja sosiaalisten kontaktien määrä on huima. Ihan kuin päivä koostuisi lukuisista samanaikaisista episodeista, yllättävistä juonen käänteistä ja aina vain uudesta informaatiosta. Yksi johtajan tehtävistä onkin yhdistää tilanteiden, käänteiden ja ihmisten verkosto selkeäksi tarinaksi ja käsikirjoitukseksi, joka vakuuttaa sekä organisaation sisäisen että ulkoisen yleisön.

Jos johtamisen haluaisi määritellä lyhyesti, voisi sanoa, että johtaminen on ytimeltään viestintää ja tapa toimia yhdessä. Se tapahtuu erilaisten näkemysten ja kilpailevien intressien keskellä. Samalla johtajasta tulee ihanteiden, toiveiden ja kuvitelmien kohde, jonka koetaan olevan vastuussa kaikesta ja erityisesti siitä, joka ei suju odotusten mukaan. Siksi johtavassa asemassa oleva joutuukin helposti sankarin tai syntipukin asemaan.

Julkaistu alun perin YHL:n blogissa 26.3.2018