Vaikeneminen on tapa vaikuttaa

Keskeinen osa työyhteisön puhetapaa ovat tapa vaieta ja tyyli vältellä keskustelua ja tiettyjä aiheita. Vaikeneminen on osa sanatonta viestintää. Sillä on eri asteita. Vaikeneminen voi olla hiljaisuutta, jolla annetaan muille tilaa. Se voi olla pieni mielenosoitus, jolla kerrotaan, että jokin ei miellytä. Se voi olla pidempiaikaista mykkäkoulua, jolla sulkeudutaan pois vuorovaikutuksesta. Se voi olla keino olla vastaamatta tai tapa osoittaa valtaa. Vaikenemisen vaikutus on välillä jopa suurempi kuin puheen, sillä tulkitsemattomuudessaan se vaikuttaa luihin ja ytimiin asti.

Kysyminen ei ole vain keino saada lisää tietoa tai ohjata ajattelemaan asiaa tietystä näkökulmasta. Se on myös tapa vaikuttaa keskustelun kulkuun. Sosiaaliset normit ohjaavat toimintaamme, joten kysymyksiin on tapana vastata. Toisaalta voi valita, miten vastaa. Voi ohittaa kysymyksen siirtymällä toiseen aiheeseen tai vastata hieman asian sivusta. Voi pyytää jotakin ”paremmin asian tuntevaa” kertomaan tai todeta, ettei tunne asiaa tai pysty kommentoimaan. Tai voi siirtää vastakysymyksellä vuoron takaisin kysyjälle.

On meillä muitakin tapoja vesittää asia tai siirtää huomio muuhun. Puhutaan tarkoituksellisen pintapuolisesti, ollaan kovin pidättyväisiä eikä antauduta avoimeen vuorovaikutukseen. Vastataan tietoisen epämääräisesti tai ryhdytään puhumaan passiivissa ja häivytetään omaa vastuuta ja mielipidettä. Osoitetaan kaikin tavoin, että asia on turha, liian arkaluonteinen, ei kuulu tähän tilanteeseen tai olisi pitänyt ratkaista jo aikoja sitten, joten ei nytkään kannata puhua.

Keskustelukeinoista riippumatta erityisen tärkeää olisi edistää työyhteisössä puhetapaa, jossa jokainen puhuu omasta puolestaan vastuullisesti omalla äänellään. Vaientamatta muita, oman vastuunsa kantaen.