Yhteisöllisyyden uusi aika

Mikä saa ihmiset yhdistymään tavalla, joka tuottaa tuloksia myös organisaation arjessa? Siihen tarvitaan sopiva määrä yhteisöllisyyttä.

Sanalla yhtei­söl­li­syys on ihas­tut­ta­van van­han­ai­kai­nen kaiku. Se tun­tuu viit­taa­van johon­kin sel­lai­seen ide­aa­liin, jota ei ehkä enää olisi. Siinä on aavis­tus pyy­teet­tö­myyttä, ripaus omaeh­toi­suutta ja tilkka hyvän teke­mistä. Se tun­tuisi vaa­ti­van myö­tä­tun­toista suh­tau­tu­mista ja luot­ta­musta ihmi­siin. Pii­rteitä, jotka hel­posti unoh­tu­vat kii­reessä ja tehos­ta­mi­sen vaa­ti­muk­sissa. Onko yhtei­söl­li­syy­delle aikaa ja oli­siko se avuksi työn arjessa?

Yhtei­söl­li­syy­dessä on kyse jae­tusta ymmär­ryk­sestä siitä, mikä liit­tää meitä yhteen. Se perus­tuu vas­ta­vuo­roi­suu­teen ja antaa mah­dol­li­suu­den kuu­lua johon­kin. Se on ikään kuin sana­ton sopi­mus tehdä yhdessä töitä yhteis­ten tavoit­tei­den eteen ja samalla naut­tia siitä, mitä saa­vut­taa tois­ten kanssa. Se ei vaadi mitään moni­mut­kaista ja työl­lis­tä­vää, sillä se syn­tyy yhdessä puhu­malla, teke­mällä vas­ta­vuo­roi­sia tekoja ja teke­mällä yhteis­työtä. Yksin­ker­taista, arkista ja kai­kille tut­tua.

Jotta keskenään erilaiset tekijät ja persoonallisuudet voisivat kokea yhteenkuuluvuutta ja halua toimia yhdessä, tarvitaan vas­ta­vuo­roi­suutta. Vastavuoroisuudessa on yksin­ker­tai­sim­mil­laan kyse anta­mi­sesta ja saa­mi­sesta, siitä, että vas­ta­taan toi­sen tekoon. Usein samalla mitalla, hyvässä ja pahassa. Vas­ta­vuo­roi­suus on nimensä mukai­sesti molem­min­puo­lista. Ei riitä, että toi­nen antaa ja toi­nen ottaa, vaan hyöty koh­dis­tuu kum­paan­kin. Muo­dos­tamme aina­kin het­kel­li­sesti erään­lai­sen mini-yhtei­sön, josta hyö­dymme molem­mat.

Yhtei­söl­li­syys vaa­tii kui­ten­kin sitä, että ihmis­suh­teet ovat kun­nossa. Sekä käy­tän­nön tasolla että omassa mie­lessä. Kuten tun­nettu sosi­aa­lip­sy­ko­logi Ken­neth J. Ger­gen (2009) asian niin kieh­to­vasti sanoo: mie­len sisäi­nen todel­li­suus raken­tuu suh­teissa ole­mi­sen kautta. Jos suh­teet toi­siin ovat huo­not tai ris­ti­rii­tai­set, näkyy se omissa aja­tuk­sissa. Ja kuten tie­dämme, sekä ajat­te­lu­ta­pamme että reak­tiomme ohjaa­vat toi­min­taamme. Kun paran­nat ihmis­suh­tei­den laa­tua, vai­ku­tat samalla sii­hen miten näet ja koet et vain muut vaan myös itsesi.